Lapsiperheen talous tasapainoon – nappaa nämä vinkit avuksesi!

Jo lasta odottaessa tulee paljon kuluja kun täytyy ostaa erilaisia tarvikkeita. Todellisuudessa kustannuksia alkaa kuitenkin tulemaan paljon enemmän vasta lapsen synnyttyä. Kun lapsellesi hankitaan vakuutukset, turvaistuin, ruokaa, lapsen kasvaessa uusia vaatteita sekä leluja niin vuodessa kuluu useampi tuhat euroa lapsen kustannuksiin. Kannattaa siis varautua hyvissä ajoin vauvan tuloon ja mielellään säästää jo etukäteen. Tästä artikkelista voit napata itsellesi vinkit kuinka saada lapsiperheen talous tasapainoon.

Kuinka paljon lapsi maksaa?

Lapsi ei todellakaan ole vanhemmille ilmainen. Kuitenkaan yksittäistä summaa paljonko lapsi maksaa ei pysty sanomaan, sillä jokainen perhe on erilainen. Joku haluaa ostaa lapselleen aina uusimmat ja hienoimmat tavarat sekä vaatteet, ja joku kirppistelee ja hankkii tarvikkeita käytettynä. Tilastokeskus ja Stakes ovat kuitenkin laskeneet lapsen hinnan vuonna 2001 ja 2002 tehdystä kuluttajatutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan lapsi maksoi 105 600 € ennen täysi-ikäisyyttä. Karkeasti lapsen kulut kuukaudessa ovat kuitenkin noin 200-600 € riippuen toki perheestä. 

Isoimmat lapsen kustannukset

Vauvalle isoimpia kustannuksia tulee mahdollisen vauvavakuutuksen ja hyvän turvakaukalon hankinnasta. Lisäksi vauvan kustannuksista isompia ovat mm. pinnasängyn ja vaatelipaston hankinta. Jos vaatteet ostetaan uutena, niihinkin äkkiä uppoaa paljon rahaa. Isompina kustannuksina pienillä lapsilla on esimerkiksi turvaistuimen hankinta. Hyvään turvaistuimeen voi hyvinkin mennä 200-700 €. Lapsen kasvaessa myös huoneen kalustus muuttuu kun pinnasänky väistyy normaalin sängyn myötä. Lisäksi lelujen lisääntyessä niille tulee olla kunnon säilytyspaikka lipaston taikka kaapin muodossa. Vakuutusmaksut ovat yleensä vauvana korkeammat ja laskevat sitten lapsen kasvaessa. Lähempänä teini-ikää isompia kustannuksia löytyy sitten harrastuksista ja mahdollisista mopo- ja autokorteista. Toki harrastavan lapsenkin harrastuskulut ovat vuodessa yleensä useamman satasen, riippuen toki harrastuksesta – tanssiin saattaa vuodessa mennä parisataa kun taas jääkiekkoon menee pahimmillaan noin 3000 € vuodessa. Isommat lapset tarvitsevat myös oman puhelimen ja siihen menee myös useita satasia mallista riippuen. Teini-ikäisillä myös rahaa menee niin huvitteluihin ja erilaisten käyttöesineiden hankintoihin. 

Kuinka minimoida kustannuksia

Lasten kustannusten minimointi voi tuntua vaikealta sillä varmasti usea haluaisi lapselle kaikista parhaat tarvikkeet ja välineet. Perheen budjetti voi kuitenkin olla rajallinen, joten tärkeät hankinnat kannattaa laittaa etusijalle. Aina ennen uuden ostamista kannattaa kuitenkin tarkistaa nettikirppikset, sillä usein lähialueilta voi löytyä juuri tarvitsemasi asia hyvässä kunnossa ja vieläpä edullisesti. Jos nettikirppiksiltä et löydä etsimääsi, voit aina laittaa nettikirpparille ostoilmoituksen ja sitä kautta joku voi olla yhteydessä sinuun jos hänellä on etsimäsi asia. Ruokakauppaan menee myös lapsiperheellä useampi satanen kuukaudessa mutta hyvällä ruoka- ja ostoslista suunnittelulla säästyy varmasti rahaa. Kannattaa myös kilpailuttaa talouden vakuutukset sekä puhelin-, netti, ja sähköyhtiöt. Näin saa äkkiä säästettyä rahaa. Lisäksi budjetoinnin merkitystä ei voi vähätellä – hyvällä budjetoinnilla, ja siinä pysymisessä säästyy äkkiä rahaa. 

Vinkit huonojen lainojen maksuun

Jos taloudessasi on jouduttu hankkimaan kulutusluottoja tai pikavippejä niin kannattaa pyrkiä maksamaan ne pois mahdollisimman pian. Kannattaa aina ihan ensimmäiseksi selvittää minne ollaan velkaa. Tee taulukko johon merkitset lainat, velkasummat, maksamasi kuukausilyhennys sekä laina-aika. Lyhennä pienintä lainaa mahdollisimman paljon. Kun olet saanut pienimmän lainan maksettua, ala maksamaan pois toiseksi pienintä lainaa. Lyhennä tätäkin lainaa mahdollisimman paljon kerralla. Jatka tällä kaavalla. Jos haluat voit kokeilla saatko hyötyä lainojen yhdistämisestä tai kilpailutuksesta. Tälläkin keinolla voit säästää rahaa.

lainan hankkiminen

Tarvitsen lainaa nopeasti – kuinka toimin?

Lapsiperheessä voi tulla äkillinen rahantarve – milloin hajoaa pesukone tai auto menee remonttiin. Tällaisia tilanteita varten olisi hyvä olla säästettynä rahaa puskuriin. Jos sinulla ei ole puskuriin säästettynä rahaa ja sinulla on akuutin rahan tarve niin ole ihan ensimmäisenä yhteydessä omaan pankkiisi. Yleensä omasta pankista saa edullisimman lainan verrattuna pikavippeihin niin aloita selvittäminen sieltä. Voit kysyä pankistasi luottoa ja selvittää millaisella korolla he voisivat sitä sinulle tarjota. Jos saat kieltävät päätöksen ja joudut tarttumaan muihin lainan tarjoajiin muista aina ensimmäisenä lainojen kilpailutus. Jos sinulla sattuu olemaan läheinen, voit toki kysyä lainaa häneltäkin ja sopia lainan maksusta ja korosta. Jos joudut lainaamaan rahaa läheiseltä, tehkää siitä kirjallinen dokumentti ja sopikaa selvästi korko, lainan lyhennyksen määrä ja viimeinen maksupäivä. 

Taloudellisen puskurin säästäminen

Varsinkin lapsiperheessä on erityisen tärkeää että taloudella on puskuriin säästettynä rahaa. Nyrkkisääntönä voi pitää että puskurissa olisi hyvä olla säästettynä 3-6 kuukauden menoja vastaava summa. Näin yllättävien kulujen varalle on jo jo etukäteen säästettynä rahaa ja puskurista voi ottaa rahaa aina pahan päivän varalle. Taloudessa voi välillä esimerkiksi hajota pesukone ja puskurin avulla uuden pesukoneen osto ei tunnu niin vaikealta. Lisäksi jos haluaa jäädä hoitamaan lasta kotiin vähän pidemmäksi aikaa on kotona mukavampi olla kun puskuriin on säästettynä etukäteen rahaa. Kodinhoidontuki on olemattoman pieni, joten puskuriin säästettyjä rahoja voi hyvin käyttää hoitovapaan aikana.

Rahan säästäminen pienistä tuloista 

Pienituloisen säästäminen on erityisen tärkeää. Pienistä tuloista voi olla vaikea säästää, mutta se on kuitenkin mahdollista. Kun olet kilpailuttanut kaikki vakuutus-, puhelin- ja internetyhtiöt voit sen jälkeen aloittaa säästämisen. Laita tauolle kaikki lehtitilaukset ja suoratoistopalvelut, jolloin säästyy jo muutama kymppi kuussa. Käy kaupassa kerran viikossa ja tee tarkka ostoslista. Suunnittele viikon ruoat etukäteen ja suosi edullisia ruokia (makaroni- ja kaalilaatikko, hernekeitto, kinkkukiusaus yms). Kannattaa myös selvittää oletko oikeutettu joihinkin tukiin, kuten asumistukeen tai perustoimeentulotukeen. Lisäksi voit varmistaa kelalta oletko oikeutettu veronmaksukyvyn alentumisvähennykseen.

Lapselle säästäminen

Kun olet saanut mahdolliset huonot lainat maksettua ja puskurin säästettyä voit halutessasi säästää myös lapselle. Lapselle säästäminen kannattaa – säästää voi ihan pieniä summia ja pitkällä aikavälillä myös pienistä summista saa hyvän potin säästöön. Nämä säästörahat voi sitten antaa lapselle vaikka hänen ollessaan 18 vuotias. Vaihtoehtoisesti näitä rahoja voi käyttää isoihin lapsen hankintojen tekemiseen, kuten vaikka autokortin hankkimiseen. Lapselle kannattaa avata oma tili, jonne siirtää rahaa omalta pankkitililtä. 

Kuinka aloittaa sijoittaminen

Säästäminen ja sijoittaminen on erittäin järkevä päätös. Säästämällä raha makaa pankkitilillä mutta sijoittamalla raha laitetaan kasvamaan ja saadaan lisäansioita osingoista. Osingot uudelleen sijoittamalla saadaan vielä enemmän rahaa, joten kannattaa ehdottomasti aloittaa sijoittaminen heti kun mahdollista. Kun olet säästänyt puskuriin riittävästi rahaa, voit alkaa sijoittamaan esimerkiksi rahastoihin tai vaikka suoriin osakkeisiin. Sijoitusmarkkinoilla on runsaasti erilaisia instrumentteja mihin sijoittaa; esimerkiksi osakkeita, rahasto-osuuksia ja velkakirjoja. Kannattaa tutustua huolella aina sijoitettavaan kohteeseen ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Sijoitustietoisuutta voi lukea erilaisista sijoitusaiheisista ryhmistä ja hyvänä kirjavinkkinä on Seppo Saarion teos Miten sijoitan pörssiosakkeisiin. Tutustu siis erilaisiin kirjoihin ja oppaisiin huolella. Voit myös sijoittaa omille lapsillesi – lapsille ei tarvitse sijoittaa rahaa paljoa kerralla joten pienellä summalla saa 18 vuodessa ihmeitä aikaan! 

Sijoittaminen

Kuinka saada lisäansioita

Lapsiperheessä lisäansioiden saaminen on hyödyksi. Myös lasta kotona hoitamassa oleva äiti voi silloin tällöin tehdä töitä ja täten saada lisärahaa. Lisäansioita voi saada hyvinkin helposti ja siihen useita erilaisia mahdollisuuksia. Jo ihan pelkästään kotoa käsin pystyt tekemään useampaakin homma. Voit esimerkiksi aloittaa bloggaamaan/vloggaamaan, perustaa verkkokaupan tai esimerkiksi verkkosivuston. Jos sinulla on hyvä kielipää voit myös tehdä rahaa käännöstöillä. Voit myös myydä käsitöitä tai leipomuksia. Lisäksi vanhojen tavaroiden ja vaatteiden myymisellä voi saada hyvinkin rahaa. Lisäksi ylitöiden tekeminen töissä tai vaikka ruuhka-apuna kaupan kassalla olemalla auttaa taloutta. Voit myös myydä omaa osaamistasi muille yrityksille – jos olet hyvä kirjoittamaan vaikka tuotekuvauksia tai osaat helposti perustaa verkkosivut voit olla yhteydessä johonkin yritykseen ja kysyä heiltä tarvitsevatko tällaisessa apua. Jos olet hyvä valokuvaaja voit tarjota valokuvauspalveluita muille tai vaikka aloittaa verkostomarkkinointi.

Lähteet: kuluttajaliitto.fi, sijoitustieto.fi mikkosjogren.fi

Tässä artikkelissa on mainoslinkkejä.