Matkarattaat kuuluvat lähes jokaiseen pienten lasten perheeseen. Kunnolliset vaunut ovat hyvä käyttää kotioloissa, ja niillä on hyvä käydä pidempiä lenkkejä tekemässä. Myös pieni vauva nukkuu myös paremmin vaunujen kopassa, jonne vauvalle saa tehtyä pehmeän ja mukavan nukkumatilan. Kuitenkin isojen vaunujen ottaminen mukaan esimerkiksi ostoskeskukseen ei ole kovin mukavaa, sillä yleensä vaunujen etupyörät eivät käänny, eikä shoppailu isojen vaunujen kanssa ole kovin helppoa pienessä tilassa. Lisäksi vaunut eivät välttämättä mahdu ihan pienen auton tavaratilaan, eikä isojen vaunujen kokoontaittaminen ole myöskään niin helppoa. Siksi kannattaakin ehdottomasti hankkia myös matkarattaat. Matkarattaiden avulla matkustaminen ja paikasta toiseen siirtyminen on todella sulavaa.
Hyvien matkarattaiden ominaisuudet
Hyvät matkarattaat ovat helppokäyttöiset, menevät pieneen tilaan ja ovat mukavat käytössä. Hyviä matkarattaita saa nykyään jo hyvin edullisesti ja helposti tilattua netistä verkkokaupasta. Matkarattaiden hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että rattaiden etupyörät ovat kääntyvät ja että ne on mahdollista lukita, sekä rattaissa tulisi olla hyvät valjaat lapselle. Lisäksi matkarattaiden helppo kokoontaittuminen on asia, johon kannattaa panostaa. Vertailimme erilaisia matkarattaita ja kokosimme tähän artikkeliin parhaimmat matkarattaat eri tuotemerkeiltä.
Parhaat suomalaiset matkarattaat: Ora Hertta
Ora Hertta rattaat ovat erittäin hyvät ja laadukkaat Suomessa suunnitellut rattaat. Näillä on helppo mennä monenlaisessakin maastossa, ja helpon kokoontaittumisen avulla nämä sopivat myös matkarattaiksi. Menevät siis myös pieneen tilaan. Rattaat ovat vankat ja turvalliset, mutta myös hyvin ketterät esimerkiksi kauppakeskuksissa pyöriessä. Eturenkaat kääntyvät tarvittaessa 360 astetta ja ovat myös lukittavat. Takarenkaissa on helppokäyttöinen ja pitävä jarru. Lapsi saa myös hyvin otettua torkut vaunuissa, sillä selkänojaa voi säätää portaattomasti myös ihan makuuasentoon.
Lisätietoja:
- Ilmakumirenkaat
- Rattaissa korkea kuomu, joka säädettävissä moneen eri asentoon. Lisäksi kurkistusaukko
- Säädettävä jalkatuki
- Rattaissa säädettävät ja heijastavat valjaat
- Tilava tavarakori
- Taittuva työntöaisa
- Helppo taittaa kokoon (myös irrotettavat renkaat)
- Kankaat irrotettavia ja pestäviä
- Kankailla Ökö-tex Standard100-sertifikaatti
- Ulkokankaat Bionic Eco Finish -kosteuskäsiteltyjä (PFC ja PFOA-vapaita)
- Monta eri värivaihtoehtoa
- Painoraja 20 kg
- Rattaiden paino 10 kg

Parhaat pieneen tilaan menevät rattaat GoodBaby Pockit+ All-City
Kevyet ja todella pieneen tilaan menevät matkarattaat, jotka sopivat hyvin jos haluat nopeasti kokoontaittuvat rattaat. Erittäin hyvät kaupunkirattaat, jossa rattaiden työntäminenkin onnistuu pelkästään yhdellä kädellä pyörien sileän pinnan avulla. Kokoontaittaminen on lastenleikkiä kaksivaiheisen taiton avulla. Saat myös lukittua taitetut rattaat – tällöin rattaat myös seisovat itsestään ilman tukea. Etupyörät kääntyvät ja lukittavat sekä niissä on myös jousitus.
Lisätietoja:
- Säädettävä selkänoja
- Säädettävät viisipistevaljaat
- Pehmustetut olkahihnat
- Suuri aurinkokuomu, jossa UPF50+
- Tavarakori
- Konepesun kestävät päälliset
- Mahtuu käsimatkatavaroihin
- Maksimikuormitus 17 kg
- Adapterien avulla yhteensopiva Cybex-merkin kantokoppien kanssa
- Kevyt runko – ainoastaan 5.7 kg

Parhaat kolmipyöräiset matkarattaat: Baby Jogger City Elite 2
Erittäin hyväksi todetut Baby Jogger City Elite 2 on uudistettu versio City Elite rattaista. Nämä rattaat kulkevat erittäin hyvin monenlaisissa maastoissa – niin kaupungissa kuin myös hiekkateillä. Erittäin helppo kokoontaittuminen Quick Fold Technology-mekanismin avulla. Rattaat taitetaan kokoonvetämällä istuimessa olevaa remmiä, ja rattaat pysyvät kokoontaitettuna näppärän kuljetuslukon avulla. Täysin makuuasentoon menevä selkänoja mahdollistaa myös hyvän nukkumisasennon lapselle. Lisäksi selkänoja säätyy portaattomasti. Rattaissa on lisäksi kääntyvät etupyörät, joka helpottaa matkustamista.
Lisätietoja:
- Säädettävä jalkatuki
- Viisipistevaljaat
- Tavarakori
- Lukittava etupyörä
- Maastorenkaat
- Nivelestä säädettävä työntöaisa
- Suurikokoinen kuomu, jossa kurkistusaukko ja aurinkosuoja 50+
- Istuinosan maksimikuormitus 22 kg
- Maksimikuormitus yhteensä (sis. tavarakori) 39,5 kg
- Erikseen ostettavissa vaunukoppa
- Mahdollista yhdistää turvakaukalo travelsystem-ominaisuudella

Parhaat matkarattaat kahdelle lapselle
Parhaat rattaat, jossa lapset ovat peräkkäin: Cybex Gazelle S
Tässä erittäin monipuoliset sisarusvaunut, jossa lapset ovat peräkkäin. Muunneltavissa moneksi – voit kuljettaa vaunukopassa ihan pientä vauvaa ja toisessa istuinosassa taaperoa. Lisäksi kun vaunukoppaa ei tarvita, voit käyttää kahta ratasosasta molemmille lapsille. 20 erilaista säätömahdollisuutta tuo siis joustavuutta arkeen. Mukana tulee lisäksi irrotettava ostoskori, joka on näppärä ostosreissuja ajatellen. Kevyet ja helppo taittaa kokoon. Nämä on täydellinen valinta kaupunkikävelyjä ja ostosreissuja varten.
Lisätietoja:
- Kääntyvät etupyörät
- Vaunukopassa pehmeä ja ergonominen vaahtomuovipatja, tuulisuoja, kurkistusaukko sekä vaunukopan kuomussa UV 50+ suoja
- Istuinosan alla tavarakori (maksimikuormitus 13 kg)
- Mukaan tulee irrotettava ostoskori (maksimikuormitus 10 kg)
- Istuinosissa 2 kpl pehmustetut viisipistevaljaat, turvakaari, säädettävä jalkatuki ja kuomussa UPF 50+
- Istuinosien selkänojaa voi säätää useaan eri asentoon (myös makuuasentoon)
- Irrotettavat päälliset voi pestä pyykinpesukoneessa
- Turvakaukalo voidaan myös yhdistää runkoon adaptereiden avulla
- Maksimipaino 22 kg

Parhaat rattaat, jossa lapset ovat vierekkäin: Britax Römer B-Agile Double
Nämä britax sisarusrattaat ovat erittäin tukevat ja kestävät rattaat, jolla on helppo kulkea paikasta toiseen. Vaikka tässä mallissa istuimet ovat vierekkäin, sopivat ne silti mainiosti oviaukoista ilman ongelmia. Rattaat rullautuvat hyvin, ja niitä voi ohjata vaikka yhdellä kädellä. Lisäksi rattaat ovat koostaan huolimatta kevyet ja helppo taittaa kokoon vaikka yhdellä kädellä.
Lisätietoja:
- Säädettävä selkänoja, joka menee myös makuuasentoon
- Puhkeamattomat pyörät, joissa jousitus.Pyörät voi myös irroittaa
- Viisipistevaljaat
- Irrotettava kuomu
- Tilava tavarakori
- Aurinkosuojassa suuri säilytystasku
- Mukaan tulee sadesuoja
- Maksimikuormitus 15 kg

Parhaat matkarattaat lentokoneeseen: Keenz Air Plus 2
Jos olette lähdössä ulkomaille, ovat nämä Nämä Air Plus 2 matkarattaat ovat täydellinen valinta matkarattaiksi. Matkarattaat ovat IATA:n (Kansainvälinen ilmakuljetusliitto) käsimatkatavaraksi hyväksymät matkarattaat, joten voit turvallisin mielin ottaa nämä mukaan koneeseen. Rattaat ovat helppo taittaa kokoon sekä avata todella helposti jopa yhdellä kädellä. Tavallista pidempi kuomu, johon on ommeltu useita verkkokankaisia tuuletusaukkoja. Pitkä kuomu on erittäin hyvä, varsinkin jos aurinko porottaa kovasti ja haluaa suojata lasta auringolta. Erittäin hyvänä lisäominaisuutena rattaissa on sen erittäin suuri tavarakori, jossa on myös vetoketjullinen koiran-/kissanluukku.
Lisätietoja:
- Suuri, 45 litran vetoketjullinen tavarakori, jossa maksimikuormitus 30 kg
- Täysi makuuasento, selkänojaa saa säädettyä eri asentoihin
- Irrotettavat muovirenkaat
- Työntöaisa kestää jopa 7 kg kuormituksen
- Kääntyvät ja lukittavat eturenkaat
- Mukaan tulee jalkatuki, turvakaari, tekonahkapäällinen työntöaisaan ja turvakaareen, hyönteisverkko, mukinpidike sekä vauvantyyny
- Maksimikuormitus 30 kg


Parhaat todella edulliset matkarattaat: Graco Literider
Mikäli etsit todella edullisia matkarattaita, ovat nämä graco matkarattaat sinulle sopivat. Vaikka rattaat ovat todella huokean hintaiset, ovat ne silti erittäin hyvät käytössä. Yksinkertaiset ja kevyet rattaat, joita helppo käyttää. Selkänoja säätyy kahteen eri asentoon. Kääntyvät etupyörät sekä käytännöllinen kuomu. Helppo taittaa kokoon ja ottaa mukaan. Ulkonäöltään nämä eivät ole mitenkään kovin kauniit mutta ovat silti erittäin toimivat. Hintakin näissä on todella huokea!
Lisätietoja:
- Viisipistevaljaat
- Mukaan tulee irrotettava tarjotin
- Säädettävä selkänoja
- Kääntyvät ja lukittavat etupyörät
- Tilava tavarakori

Muista tämä matkarattaiden valinnassa
Matkarattaat ovat erittäin kätevä varuste vauva- ja taaperoiässä mutta välttämätön se ei kuitenkaan ole. Ennen matkarattaiden valintaa kannattaa määrittää mitä ominaisuuksia haluatte matkarattailta ja lähteä sen perusteella etsimään sopivia rattaita. Lisäksi matkarattaiden hinnat vaihtelevat suuresti, joten kannattaa muistaa oma budjetti. Parhaisiin matkarattaisiin saa helposti menemään jopa tuhat euroa, mutta erittäin hyviä rattaita löytyy jo ihan sadalla eurollakin.
Lähteet: jollyroom.fi, fi.babyshop.com, ora.fi
Tämä artikkeli sisältää mainoslinkkejä.